← Etusivulle

Tietoa

Psykoterapeutti

Hyvä tarina auttaa lasta nukahtamaan ja aikuista heräämään. -J.Bucay

Työskentelystä

Olen Henri Lepola, laillistettu psykoterapeutti ja minulla on pitkä työkokemus sosiaali- ja terveydenhuollon eri rajapinnoista. Olen myös vankkumaton humanisti ja uskon ihmisten välisten suhteiden ja merkitysten muodostuksen arvokkuuteen. Vastaanotollamme voimme puhua esimerkiksi mielenterveyden haasteisiin, jaksamiseen, arjen kuormitukseen, parisuhdeongelmiin, riippuvuuksiin ja väkivaltaan liittyvistä aiheista yhteisen suunnitelmamme mukaisesti.

Vastaanottoni käyntisisällöt rakentuvat asiakkaiden tarpeista käsin, mutta kuitenkin suhteessa ammatilliseen arvioon siitä mistä asiakkaat voisivat hyötyä. Työskentelytapani perustuu yhteistyösuhteen rakentumista tukevien dialogisten ja narratiivisten menetelmien sekä (keho-)tietoisuustaitoja kehittävien harjoitusten pohjalle.

Suhdeperustaisen psykoterapian ytimessä on asioiden ja ilmiöiden tarkastelu, muuttaminen ja ylläpitäminen suhteessa toisiin. Suhteet toisiin ihmisiin, yhteisöihin ja asioihin ovat inhimillinen perustarve ja merkityksen kokemusten rakentumisen peruspilari. Ihminen ei ole itsensä mitta ja siksi suhteiden mukaan tuominen terapiaan on ensisijaisen tärkeää muutoksen tukemiseksi. Voimme työskennellä suhteiden äärellä sekä kaksin että useamman ihmisen kesken.

Laillistettu psykoterapeutti · FM · YTM · 20 vuotta sosiaali- ja terveydenhuollon työkokemusta